Museoviikko

Raision museo Harkko *

Museon kuvaus
Näyttelytilat sijaitsevat Raision kaupungintalolla, taidetta, arkeologiaa ja kulttuurihistoriaa. Taidekokoelmissa kamarineuvos Eero Rantasen säätiön suomalaisesta, virolaisesta ja venäläisestä taiteesta koostuva kokoelma. Museon taidekokoelmat käsittävät lähes 4 000 teosta. Lisäksi museolla on laaja kirjakokoelma, valokuva-, kirje- ja leikearkisto.

Harkon kulttuurihistorialliseen kokoelmaan on talletettu raisiolaista talonpoikaisesineistöä. Suurin osa kokoelman esineistöstä on peräisin 1800- ja 1900-luvuilta. Kokoelmassa on yli 1200 esinettä. Lisäksi museolla on kulttuurihistoriallinen käyttöesinekokoelma, jossa on 53 esinettä.

Harkon arkeologisen osasto tuo näyttelyin esille Raision esihistoriaa. Tähän hyvän pohjan luovat lukuisat arkeologiset kaivaukset, joita Raisiossa on tehty 1930-luvun lopulta alkaen. Mullin eduspellon myöhäisrautakautiselta asuinpaikalta löydetty vatimainen kupariharkko on yksi Raision merkittävimpiä arkeologisia löytöjä. Vastaavanlaisia harkkoja tunnetaan Itämeren alueelta kolme, kaksi Latviasta ja yksi Gotlannista. Turun yliopisto on deponoinut Harkolle Mullin eduspellon löytöaineiston, johon kuuluu rautakaudelle ajoittuvaa asuinpaikka-aineistoa.

Raisio museo Harkko on toiminut vuodesta 2000. Monipuolisen näyttelytoiminnan takaa neljä näyttelyä vuodessa. Harkon toiminta painottuu museokasvatukseen.

Sijaintiosoite: Raision kaupungintalo / Nallinkatu 2, 21200, Raisio
Postiosoite: Nallinkatu 2 / PL 100, 21201 Raisio

Puh. museo: 044 797 1683

Verkkosivut
www.raisio.fi/harkko

Sähköposti
kulttuuriraisio.fi etunimi.sukunimiraisio.fi

Aukioloajat
Ma: 08:15-16:00
Ti: 08:15-16:00
Ke: 08:15-19:00
To: 08:15-16:00
Pe: 08:15-16:00
La: 12:00-15:00
Su: 12:00-15:00

Pääsymaksut
0 €

Palvelut

  • Museokauppa
  • Myyntipiste
  • Pysäköintipaikka

Esteettömyys

  • Esteetön sisäänpääsy
  • Esteetön wc
  • Invapysäköinti
  • Tilattavissa opastuksia erityisryhmille

*

Museoviikon tapahtumat

Ajankohtaiset näyttelyt

Lisää näyttelyitä ja tapahtumia löydät osoitteesta www.museot.fi/nayttelykalenteri