Museoviikko

Saarijärven museo *

Museon kuvaus
Saarijärven museo on toimialueensa tietopankki, joka järjestää taide- ja kulttuurihistoriallisia näyttelyitä ympäri vuoden. Museon piha-alueella oleva Veistospuisto muodostaa Saarijärven taiteen perusnäyttelyn kaupungintalon toisen kerroksen aulan lisäksi, jotka esittelevät paikkakunnan keskeiset kuvanveistäjät ja taidekokonaisuudet. Veistospuistossa on kymmenen Kain Tapperin, Frans Toikkasen, Hannes Autereen, Arvo Siikamäen ja Harald Karsténin teosta. Pihan Ryytimaa ja perennamaa esittelevät perinnekasveja ja museon rannassa avautuu ennallistettu niitty.

Pihapiirissä on lisäksi Toivi Järvisen taidekoti, jossa on esillä Toivi ja Osmo Järvisen keräämä taidekokoelma, joka käsittää suomalaista taidetta 1880-luvulta 1980-luvulle. Toivi ja Osmo Järvinen hankkivat aikanaan 84 taideteosta, joihin lukeutuu muun muassa Pekka Halosen, Wilho Sjöströmin, Magnus Enckellin, Ville Vallgrenin ja Hannes Autereen töitä. Teoksista suurin osa on myös esillä kodissa. Kohde on avoinna ryhmille tilauksesta. Ryhmäkäyntien yhteydessä asiantuntijaopastuksen hinta on 30,00 €. Varaukset ja tiedustelut puh. 044 459 8413.

Museomyymälässä on tarjolla paikkakuntatietoutta ja ajattomia lahjoja.

Museolla on lisäksi Säätyläiskotimuseon sekä Kivikauden kylän kesänäyttelykohteet. Museo vastaa myös Tapperien Juholan näyttelytoiminnasta ja aineistokokoelmista sekä asiantuntijapalveluna Saarijärven Mannilan Taidesäätiön ja Beda, Katri ja Aune Heralan säätiön kokoelmista.

Taide- ja kulttuurihistoriallisesta museotoiminnasta vastaava Saarijärven museo on toimialueensa tietopankki, joka tallentaa tietoa eri muodoissa ja tuottaa työnsä tuloksena uutta tietoa. Päämääränä on kasvattaa kulttuuriperintöämme arvostavia ja ymmärtäviä, oman identiteettinsä tiedostavia yksilöitä, joilla on kyky ja valmiudet hyödyntää sekä vaalia kulttuuriperinnettä vastuullisesti, lisätä taiteen tuntemusta ja ymmärtämistä sekä tarjota elämyksiä.

Sijaintiosoite: Herajärventie 2, 43100 Saarijärvi
Postiosoite: PL 13, 43100 Saarijärvi

Puh. museo: 044 459 8413
Puh. toimisto: 044 459 8413

Verkkosivut
http://www.saarijarvi.fi/saarijarven-museo -

Sähköposti
museo(at)saarijarvi.fi

Aukioloajat
Ma: -
Ti: -
Ke: 12:00-17:00
To: 12:00-17:00
Pe: 12:00-17:00
La: 12:00-17:00
Su: 12:00-17:00

Avoinna 1.1.–10.1.2021 ke–su klo 12–17, 4.2.–13.6.2021 ke–su klo 12–17, 16.6.–29.8.2021 ke–su klo 12–18, 1.9.–30.12.2021 ke–su klo 12–17

Pääsymaksut
Aikuiset á 8,00 €
Aikuisryhmä (10 henkilöä tai enemmän) á 4,00 €
Lapset (4–12-v.) á 4,00 €
Lapset (alle 4-v.) 0,00 €

Palvelut

  • Kahvila
  • Lastenhoitotila
  • Museokauppa
  • Pysäköintipaikka

Esteettömyys

  • Esteetön sisäänpääsy
  • Esteetön wc
  • Induktiosilmukka
  • Invapysäköinti
  • Istumapaikkoja näyttelytiloissa

*

Museoviikon tapahtumat

Ajankohtaiset näyttelyt

Lisää näyttelyitä ja tapahtumia löydät osoitteesta www.museot.fi/nayttelykalenteri