Museoviikko

Rovaniemen taidemuseo Korundi *

Museon kuvaus
Rovaniemen taidemuseon hoidossa on Suomen hienoimpiin nykytaidekokoelmiin kuuluvan Jenny ja Antti Wihurin yli 3000 teoksen taidekokoelma. Kokoelman varhaisimmat hankinnat ovat 40-luvulta, mutta se antaa kuvan etenkin 60-luvun tuotannosta aina tähän päivään saakka. Jo maineikkaiden taiteilijoiden ohella kokoelmaan hankitaan nuorten, lahjakkaiden taiteilijoiden teoksia.

Kokoelmiin kuuluu lisäksi noin 2000 teosta käsittävä, karttuva Rovaniemen kaupungin taidekokoelma sekä muutama pienempi lahjoitus- ja deponointikokoelma. Kaupungin taidekokoelman teokset on sijoitettu eri puolille kaupungin toimipisteisiin.

Taidemuseon vaihtuvat näyttelyt kertovat monipuolisesti kuvataiteen koko kentästä myös kansainvälisesti. Yhtenä Euroopan Unionin pohjoisimmista aluetaidemuseoista Rovaniemen taidemuseon näyttelytoiminnan keskeinen teema on pohjoisuus ja arktiset alueet. Sekä kokoelmanäyttelyiden, että vaihtuvien näyttelyiden yhteyteen suunnitellaan aina taidekasvatusohjelma työpajoineen. Taiteen tutkimus ja taidekasvatus toteutetaan yhteistyössä Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan sekä Taidemuseon ystävät ry:n kanssa.

Rovaniemen taidemuseo avattiin lokakuun 17. 1986, kun Jenny ja Antti Wihurin rahasto lahjoitti taidekokoelmansa Rovaniemen kaupungille. Suomalaista nykytaidetta käsittävässä kokoelmassa oli tuolloin n. 500 taideteosta. Karttuva kokoelma sai lisää tilaa, kun museon laajennus valmisti toukokuussa 2011. Vanha postiautovarikko sai nimekseen Korundi kovan korukiven mukaan, jota kutsutaan myös Lapin tähdeksi. Taidemuseon lisäksi Korundissa toimii Lapin kamariorkesteri.

Sijaintiosoite: Korundi, Lapinkävijäntie 4, 96100 Rovaniemi
Postiosoite: Lapinkävijäntie 4, 96100 Rovaniemi

Puh. museo: (016) 322 2822
Puh. toimisto: (016) 322 8589

Verkkosivut
www.korundi.fi

Sähköposti
infokorundi.fi

Aukioloajat
Ma: -
Ti: 11:00-18:00
Ke: 11:00-18:00
To: 11:00-20:00
Pe: 11:00-18:00
La: 11:00-18:00
Su: 11:00-18:00

suljettu jouluaattona

Pääsymaksut
Pääsymaksut 2019: 9/7/5€, kausikortti 30€

Palvelut

  • Auditorio
  • Kahvila
  • Museokauppa
  • Pysäköintipaikka

Esteettömyys

  • Esteetön sisäänpääsy
  • Esteetön wc
  • Invapysäköinti
  • Lainattava pyörätuoli
  • Tilattavissa opastuksia erityisryhmille

*

Museoviikon tapahtumat

Ajankohtaiset näyttelyt

Lisää näyttelyitä ja tapahtumia löydät osoitteesta www.museot.fi/nayttelykalenteri